Vieraskynä-osiomme aloittaa Hanne V*, moninkertainen Venla-konkari. Hannen vinkkejä olemmekin jo tavanneet usean päivän ajan.

TARINA VENLA-JOUKKUEESTA VIRTASET*
* Nimi muutettu, joukkueemme esiintyy salanimellä, jotta emme blogi-kuuluisuuden myötä kasaa liikaa paineita ensi kesän Jukolaan.

Alku ja vähän muutakin
Kuten usein, tarinamme alkaa vitsiksi tarkoitetusta heitosta: Kun Henna vaihtoi avioliiton myötä sukunimeä, niin mehän voimme mennä Venloihin (suku)joukkueella VIRTASET! Huulenheittäjästä ei ole enää muistikuvaa, kyseessä kuitenkin joko äitini tai setäni vaimo, minä se en ainakaan ollut. Siitä se sitten lähti, tarina Virtasista ja joukkueemme osallistumisesta Venloihin jo kuudetta kertaa ensi kesän Virkiä-Jukolassa. Olemme lähes olleet jo tv:ssä, vuonna 2003(?) Nelonen lähetti koko yön ohjelmaa Jukolasta, ja meidänkin joukkuetta lähestyttiin haastattelupyynnöillä (lienee syynä ollut omaperäinen nimemme). Onneksi kysymys tuli kuitenkin jo ennen suunnistusta, eikä rämpiminen metsässä ollut sumentanut aivojamme täysin, eli siis kieltäydyimme. Jälkeenpäin oman (punaisen) pärstän näkeminen videolta olisi voinut olla epämiellyttävä kokemus, varsinkin kun todennäköisesti olisi änkyttäen selitellyt sitä, että miksi siellä metsässä nyt meni reilusti yli ratamestarin ihanneajan. Mehän siis nautiskelemme suunnistuksesta ns. koko rahan edestä.

Joukkueemme kokoonpano
Eija (setäni vaimo)
Henna (serkkuni vaimo)
Pirkko (äitini)
Hanne (haastateltu, ainoa omaa sukua Virtanen)

Varajäsenenä toimii Hannamaria (toisen serkkuni vaimo), ehkä jo ensi kesänä joukkue voikin muokata nimeään hiukan, jos minä jättäydyn varamieheksi. Tällöin nimeksi voisi tulla "Naidut Virtaset" tai "Virtaset, ei omaa sukua" tms.

Oma tausta suunnistajana
Suunnistus on ollut perheeni harrastus niin kauan kuin minä muistan. Se on taannut myös matkailun, muistan käyneeni ainakin Skotlannissa, Norjassa ja Ruotsissa suunnistuksen parissa. Lisäksi kotimaa on tullut hyvinkin tutuksi. Aluksi olin vain maskottina mukana kisapaikoilla, mutta se vaihe ei kauan kestänyt, vaan metsään oli mentävä. "Aktiivinen" suunnistusurani kesti n. neljätoistavuotiaaksi asti, jolloin yleisurheilu vei mennessään. Muutama vuosi sitten joukkue Virtaset pisti taas vähän vipinää kinttuihin muuallakin kuin kehää kiertävillä radoilla. Muut joukkueen jäsenet ovat harrastaneet suunnistusta menestyksekkäästi ja aktiivisesti jo useiden vuosien ajan.394889.jpg
Hanne lähestyy maalia sinipunaisissa, keskellä kolmantena

Valmistautuminen Venloihin
Haastattelija (Asta) pyysi erityisesti kertomaan reenausmetodeista Venloja varten. Olen henkilökohtaisesti kehittänyt erittäin toimivan metodin (tai no, tuloksistahan voidaan aina keskustella). Metodini on siis se, että n. viikko ennen h-hetkeä menemme vanhempieni kanssa lähimmille kuntorasteille. Siellä valitsen aina lyhyemmän matkan kuin mitä Venloissa todellisuudessa on (etten uuvuta itseäni liikaa ennen päätapahtumaa) ja varmistan ennen säntäystä metsään vielä miten se suunnanotto nyt tapahtuikaan. Tämä on ns. Kenraaliharjoitus, jonka kuuluukin mennä hiukan penkin alle, jotta itse pääesitys sujuu hyvin. Seuraavaksi on sitten vuorossa Venlat. Kisapaikalla valmistautumiseen kuuluu ainakin viimeisten (yleisörastien) lukumäärän ja paikkojen tarkastaminen, jotta yleisön valvovien silmien alla ei tarvitse nolata enää itseään joutumalla poukkoilemaan edestakaisin yleisörastien välillä. Riittää, kun maaliviitoituksella puuskuttaa. Lisäksi tärkeänä osana valmistautumista on myös joukkuehengen kohotus, joka tapahtuu usein samanaikaisesti kilpailunumeroiden jaon kanssa. Joukkuehengen kohottamiseen kuuluu mm. ihanneaikojen arvioiminen ja vakuuttelu siitä, että ei tälläkään kerralla oteta turhaa stressiä, vaan nautiskellaan! Talven aikana kuntoa pitää yllä mielikuvaharjoittelu, sekä silloin tällöin myös lenkkeily.

Itse suoritus 
Olen juossut kaikkia muita osuuksia, paitsi ankkurina (joka on usein se pisin matka, krhm). Aloittajan osuudessa on omat hyvät ja huonot puolet. Hyvät ovat ne, että henkilökohtaisesti ei tarvitse odotella omaa vuoroaan ja edellistä viestinviejää saapuvaksi metsästä, vaan voi rauhassa nautiskella kilpailusta oman osuutensa suorittaneena. Huonot ovat ne, että joutuu kahdesti juoksemaan "tosissaan", sekä alkukiihdytyksen että maaliviitoituksen. Muilla osuuksilla alku on useimmiten viitoitettu lyhyemmälti. Toinen osuus on ehkä suosikkini, usein ehtii vaihtoon hyvissä ajoin ennen yhteislähtöä ja täten voi siis jopa nautiskella metsän tuoksuista (siis muistakin kuin hikisistä kilpasiskoista). Kolmannella osuudella tuleekin sitten aina välillä vilkuiltua kelloa, että milloinkas se yhteislähtö olikaan. Tähän mennessä olemme kuitenkin aina selvinneet viimeiseen vaihtoon ennen yhteislähtöä.

Kilpailunumerot
Kilpailunumerot määräytyvät edellisen vuoden maaliintulon perusteella. Jos joukkue on ensimmäistä kertaa mukana kilvassa, se joutuu hännille. Ehdottomasti mieleenpainuvin numeromme on rinnassamme ollut eräänä vuonna, jolloin rintaamme koristi numero 666, edellisen vuoden saavutuksen perusteella. Vieläkin harmittaa, että havahduimme numeroon liian myöhään, ja piipahdus Tiimarissa jäi toteuttamatta. Voin silti hyvin kuvitella miltä olisimme näyttäneet jonkinlaiset sarvet päässämme. Olisi voinut hieman kulmat kohota kilpakumppaneilla.
406067.jpg
666 eli Eija, Pirkko, Hanne ja Henna

Mieleenpainuva muisto
Ehkä mieleenpainuvin muistoni on Jämi-Jukolasta, jossa tunsin todella osaavani suunnistaa. Kyseessä oli kangasmaasto ja näkyvyys siis hyvä. Suunnistajan taitoni ovat hiukan ruosteessa, joten useimmiten jos näen rastivärin pilkottavan jonkun puun takaa, käyn varmistamassa, että se ei varmasti ole minun rasti. No, tässä kangasmaastossa näkyvyys oli erittäin hyvä, joten rastit näkyivät hyvinkin kauas. Hienot suunnistuskokemukseni tulivatkin siitä, että muutaman kerran saatoin jatkaa matkaa, vaikka näin n. 30 metrin päässä rastin. Tiesin siis, että se ei voi olla minun rastini, ja jatkoin eteenpäin! Koska niitä rasteja siellä oli näkyvillä monia, tuli niitä ylimääräisiäkin "tarkastettua", mutta menin muutaman ohikin…

Muuta
Jäämme odottelemaan miespuolista Virtaset – joukkuetta. Suvussamme on jo nyt muutamia aktiivisia suunnistajaveljeksiä. Teoriassa seitsemän (alkuperäistä) Virtasta on mahdollista saada metsään n. 8 vuoden kuluttua, kun kummipoikani saavuttaa Jukolaan oikeuttavan iän (15v). Sitä ennen toki parin muunkin täytyy opetella suunnistuksen salat. Saadaanko seitsemän pihkaniskaa kasaan, pysyy kuitenkin arvoituksena vielä muutaman vuoden.